En ole jaksanut päivittää Lumi sinun touhuja hetkeen. Paljon ollaan touhuttu ja tehty tänä aikana. Olen ehtinyt olla etätöissä etelässä ja ainun seurana yllättävän hyvin. Vajaan viikon päästä saan auton ja samalla tärkeimpänä jään sinun seuraksi parin viikon ajaksi. Me päästään käymään pohjoisessa perheen kesken ja sinun kanssa ajataan viikolla 10 takaisin etelään. Pohjoisen mummi tulee sinulle seuraksi, mikä helpottaa montaa asiaa. Matka on ensimmäinen pitkä matka kolarin jälkeen. Mielenkiinnolla odotan millainen reissu siitä tulee. Laskutouhuissa otettiin takapakkia, koska sinulle pitää saada itsevarmuutta enemmän sekä saada tehdä kaikki asiat itse. Päätin ottaa kaikki apuvälineet pois käytöstä. Olemme siis käyneet liian vaativissa paikoissa ja ennenkaikkea huonoissa, missä ei ole riittävästi tilaa pysähtyä. Pohjoisessa rakensin melkein tasamaalle sinulle pienen mäen.
Pipsa possua katsomaan Seppään. Vähä aikaisia valmistelujaKaikki reissut voi päätyä miten tahansa. Nyt ollaan tulossa Killeriltä. Ei kiinnostanu pukea vaatteita kunnolla ja ennenkaikkea apua et halua ottaa vastaan.PulkkailuaPäiväkodin IG tililtä löydetty puun halaaja 🤣Ja lisää pulkkailuaAlbiKoneet kiinnostaaIsoveli tuli armeijasta lomillePäiväkodin eväsretkellä
Ensimmäinen viikko vuodesta on lomaa ennen kuin paluu pohjoiseen tulee itsellä eteen. Kaikenlaista olemme yhdessä tehneet loman aikana. Ulkona ollaan töhötetty menemään, raketteja nähty, valvottu liian pitkään, suksia käytetty jalassa, kaupassa käyty ja mitä näitä perus askareita elämässä päivittäin ja viikottain aina tehdään. Äitisi kansaa emme ole juuri koskaan miettineet mihin ainun kiukuttelu, itkeminen tai muu vastaava ärsyttävä reaktio aina liittyy. Mietimme asiaa mikä havahdutti meidät molemmat asian suhteen. Asiat on kuitenkin hyvin yksinkertaisia, mutta ne on meille molemmille ”perusasioita” elämässä. Tavallaan asiat ovat olleet itsestäänselvyyksiä meille, vaikka ne on uusia ja isoja asioita sinulle. On tuntemuksia, mitä et vielä tiedosta tai ymmärrä ja niiden ilmaiseminen sekä kertominen meille voi olla vaikeaa sinun ikäisellesi. Meidän pitäisikin ymmärtää asettua sinun tasollesi ja miettiä, mistä mikin asia voi johtua. Tässä meillä molemmilla on parannettavaa, eikä vain kiukustua sinun kiukuttelulle vaan tunnistaa ja ohjata sinua tunnistamaan reaktiosi. Tähän menee varmasti aikaa, mutta samalla se opettaa meitä kaikkia. Ikävä, väsymys, vähäiset unet, pitkä päivä päiväkodissa tai yleensäkin päivä päiväkodissa on työpäivä sinulle, nälkä, jano tai joku muu asia, mikä saa sinut näyttämään tunteesi.
❤️Monot jalkaa ja ite kypärä päähän!Mäessä munkillaMummilassa kelkkailemassaÄidin kanssa Buugilla. Ensin jumpataan ja sitten syödäänIsoveli aloitti asepalveluksen. Ensimmäiltä lomilta kotivastaanottoon.
Isällä on ensimmäinen työviikko takana ja auton saaminenkin lähestyy, jolloin pääsemme matkustamaan enemmän pohjoiseen. Sinäkin pääset katsomaan pohjoisen mummoa. Pirkko varmasti tätä odottaakin. Minäkin olen katsonut, mihin me voidaan turvallisesti mennä laskemaan. Olen miettinyt paikkoina Pyhä tai Aavasaksa. Pitää katsoa mikä tilanne meillä siinä on. Pyhällä käydessä mennään kyllä Harri setää tervehtimään. Sielläkään emme ole pitkään aikaan käyneet.
Lumi Eeva AuroraIsosiskon pupupuku
Mutta kyllä minä odotan seuraavaa etätyö jaksoa. Ikävä on iso ja odotan pääseväni sinun kanssa touhuamaan.
Oli kyllä hieno laskupäivä sinun kanssa. En olisi ikänä uskonut, että räntäsateessa sinut saa laskemaan noin montakertaa. Munkki ja pillimehu teki varmaan oman motivointinsa asiassa, mutta ne hymyt ja naurut saa minut vain hymyilemään. Hyppäsit ensimmäistä kertaa sekä laitoit käsiä polviin kesken laskun, mitkä on jotain uskomattoman hienoja askelia. Ensimmäiset kaatumiset sai sinut vain nauramaan mäessä. 😄😄
Kädet polviin harjoitus 😄 Hienosti laskija kuuntelee ja tottelee vaikka vähän itsepäinen onkin 🤣
Ensi vuonna harjoitellaan lisää uusia lajeja toivottavasti.
Vihdoin pääsin viikolla ”tuskaisen” junamatkan jälkeen Jyväskylään. Suksia raahasin mukana useamman parin ja tarkoitus olisi käydä retkellä sinun kanssa Lumi. Äiti olisi hiihtämässä mukana, ehkä sinunkin sukset olisivat repussa mukana. Ja mäkeen olisi kiva päästä sinun kanssa. Ensimmäinen reissu jäi vaate ongelman takia, kun et halunnut yhteistyössä pukea oikein mitään päälle. Isi näytti kyllä harmissaan huonoa esimerkkiä sinulle, toivottavasti olet fiksumpi etkä ota mallia. 😁 Tietenki tavoite oli myös päästä mäkeen sinun kanssa. Seku vain nauttimaan yhteisestä ajasta se hymyistä sinun kasvoillasi.
Ensimmäinen joulu josta sinä tulet enemmän ymmärtämään. Joulupukkikin lupasi tulla käymään paikan päällä eikä vain jättämässä paketteja kuusen alle. Samalla pääsit koristelemaan kuusta sekä leipomaan pipareita kunnolla. Taisi ennemminkin mennä piparitaikinan syömiseksi sinun osalta. Se ei ollut yllätys se 😄
KoristeluaÄidin hankkiman kuusen verkon avausPiparien leivontaaJoulukalenterin katsomistaSiskon kanssa lumienkeleitä tekemässäVähän rattikelkkailua
Laajavuoressa olemme yrittäneet käydä päivittäin. Monot jalkaan ja mäkeen, laskemista siihen asti kunnes sinulla ei enää kiinnosta. Pääasia että hymyilet eikä sinulla ole vastustusta asian suhteen. 6 – 10 mäkeä ollaan jokaisella reissulla päästy laskemaan ja aina on onneksi hymy ollut korvissa. Kärtyämistä ei ole juuri kuulunut.
HissiselgirValmiina mäkeenMäessä.. ja katse ei ole edessä ainakaan kuvaushetkelläEikä pää kääntynyt heti oikeaan suuntaan.Alkupäivien laskukertojaTaidot kehittyy kun käy mäessä29.12.2022
Käytiin me oikealla hiihtoretkelläkin Laajavuoren maastoissa. Sinunkin hiihtosukset ja monot olivat mukana, mutta et suostunut laittamaan monoja jalkoihin. Pääasia että pääsimme porukalla liikkeelle edes vähän. Josko keväällä olisi enemmän aikaa ja enemmän suksimisen ihmettelyä. Pitänee hommata herkkuja matkalle, saa sinutkin tekemään vähän jotain uutta. 😊
Heini-Liisa Selännesniemi 😁😁Ei glögi maistunutÄitillä kyllä maistui 😄😄😄
Tänää oli muutenkin aktiivinen päivä, koska kävimme Hop Lopissa pomppimassa ja touhuamassa kaikkea. En ehtinyt enkä jaksanut kuvata edes mitää, mutta touhua oli ja innolla lähdit leikkipuistoon. Poislähtö olikin vähän eri asia, mutta lopulta sekin meni hyvin. Seuraavaksi on uuden vuoden ihmettelyt edessä meillä. Saa nähdä missä se vietetään ja miten se vietetään. Pelottaako poksuttelut ja pamaukset sinua vai ei. Tästä ehkä eniten vaivaa itseä se, että kesän kolarista eniten sinua on jäänyt vaivaamaan oudot äänet. Voi olla, että olen täysin väärässäkin mutta se on vain minun tunne. Mutta sen näkee muutaman päivän päästä. Lav juu!!
Olen jopa hämmästynyt sinun kehittymisestä tässä hommassa. En oisi ikänä uskonut, että sinä innostut näin helposti mäkeen lähtemisestä. Mäki on ollut kotipiha, mutta se ei ole paha asia. Pienestä on hyvä ponnistaa eteenpäin. Joululomalla toivottavasti pääsen sinun kanssa Laajavuoreen laskemaan ja ennen kaikkea viettämään aikaa kanssasi. Samalla voidaan jatkaa tonttuilua ennen joulua.
Keinuhommia ei unohdeta🥰TonttuPientä mäkeä alotukseenYhtä hymyä..
Joulukuun alku on joulukalenterin avaamisen aloitusaikaa. Pääsit ensimmäistä kertaa avaamaan kalenteria sekä katsomaan joulukalenteria televisiosta. Niin paljon kuin itse olen joulusta tykkäävä oli iloinen yllätys, että sinäkin seuraat joulukalenteria. Päiväkodissa kävimme katsomassa joulukuun alun touhuja, oli poniratsastusta ja joulupukin näkemistä. Kummastakaan et oikein innostunut. Ponia kävit silittämässä, mutta ratsastamaan et suostunut. Joulupukki tarjosi suklaata, mutta totesit vain ettet halua. Mutta kaikki aikanaan kun olet valmis kohtaamaan nämä asiat. Kova yritys on saada pukki käymään tänäkin vuonna paikalla.
Tämä ei ihan suksee ollut, mutta hyvä reissu silti
Kyllä me yritettiin paljon touhuta viikonlopun aikana. Käytiin Laajavuoressa, ulkona, kävit Hop Lopissa, salilla ja perus arjen asioiden ympärillä touhuttiin. Vähän me harjoiteltiin monojen sekä suksien kanssa touhuamista. Ja kävit tosiaan Sohvin syntymäpäivillä Hop Lopissa, mutta taisi olla enemmän äidin kanssa leikkimistä ja pomppimista.
Kummien synttärilahjaa lukemassa. Pipsa kirjaMonojen ja suksien kokeiluaLempi puuhiaPäiväkodista isi tuli hakemaan nii olit ihan omineen siellä aidan vieressä.🥰Tuonne..Hyvin meni, silti et halunnu muuta kuin kotia 😄Äitisi kansaa olet onneksi jatkanut harjoittelua kotipihassaVähä laskettiin välissä muullakin välineellä 😁Hop Lopin juttuja. Hyvä alastulo, melkein jopa telemark
Kaikenlaista on touhuttu. Minun pitäisi varata junaan lippu tai yrittää saada siirtoauto jostain, millä pääsis Jyväskylään. Äitisi jopa mainitsi, että haluaisi hiihtämään. Reppu meillä on onneksi Jyväskylässä ja suksia kans. Luntakin sataa hyvin ja latuja ajetaan tampparilla. Eli retkiä on tiedossa joulun aikana. Sitä odotellessa..
Harjoittelulla hommat näemmä etenee. Hämmästyttävää kuinka nopeasti sinullakin rohkeus kasvaa, vaikka vähän arka olet aloittamaan asioita. Minä olen ollut ihan samanlainen aina ja varsinkin pienenä. Kiva että tämäkin homma vähä naurattaa jo. 😄
Taas on vierähtänyt aikaa edellisestä näkemisestä. Painajaismaiset puhelin soitot on välillä tuskaisia, kun haluat Lumi aina tulla ”häseltämään” puhelimen kanssa ja hirveän itupotku raivarin kera. Se ei ole nautinnollista, mutta saanpa ainakin vähän höpötettyä äitisi kanssa sekä samalla nähdä sinun touhuja. Paljon on tapahtunut muutamassa viikossa. Tarhassa on ollut omia juttuja sekä samoin muutenkin elämässä. Ei mitään mullistavaa, mutta mielenkiinnolla odotan aikaa saada tulla katsomaan sinun touhuja.
Kävit päiväkodissa valokuvissa. Itsehän sinut sinne vein ja jotenkin tässä on nii sinun ihmeellisiä ilmeitä taas.. voi kuin hymyillä 🙃🙂
Taas nopea reissu Keski-Suomeen tiedossa, josta tulee erikoinen monella tapaa. Saan olla yksin sinun kanssa ja asiat mitä tehdään voi olla erikoisia ja jopa itsellekin odottamattomia. Äitisi laittoi pari videota sinusta ja en tiedä innostuako asiasta vai ei. Mutta varusteet otetaan mukaan ja kokeillaan monoja ja suksia jalkaan. Eli kypärät ja kaikki otettava mukaan kun ajan etelään keskiviikkona.
Ja perusvarustus mukana. Lastenvaunut ja puput korvaa nuket 😃Laajavuoren lastenmäkiTöhöIsin asento tuolissaPäiväkodin retkihommia
11.11 eli veljesi syntymäpäivänä juhlittiin sinunkin syntymäpäiviä. Kaksi kärpästä touhuttiin yhdellä iskulla. Tämä oli hyvä ajankohta, koska 14.11 minä matkustan heti aamusta kohti Rovaniemeä. Lisäksi sunnuntaina sain viettää toisen isänpäiväni, siitä minulla ei mitään isoja tuntemuksia oikein ole mikä johtuu omasta päästäni. Ihana on silti saada sinulta korttia ja pientä askartelua, millä on tavallaan järkeä ja toisaalta taas ei ole.
Puhaltaako vai eikö puhallaKummien kanssa, ja kummisetään on selkeästi välit lämmenneet kun vertaa vuoden takaiseen kuvaanVuoden takainen kuvaKakkugeeniArtun ja Pinjan kanssaTätin kainalossaMummi ja Vaari, Mokkakin oli mukana
Syntymäpäivänäsi äitisi leipoi porkkanakakkua ja teki jotain vähä parempaa kalafippikikkamitälienee sörsseliä. Kumpsakin oli kauhonut kupit tyhjäksi tyylillä sörsseliä ja leipiä ääntä kohti 😁. Vieraita kävi ja ainoastaan etelän kummit jäivät käymättä, koska heillä oli Helngissä sovittuja menoja. Mutta päätimme nähdä myöhemmin ja toivottavasti se on pian tavalla tai toisella. Juhlat oli ja meni ja sinä sait loistaa omalla tavallasi.
Isänpäivän merkitystä olen miettinyt, mutta ratkaisuun mitä se on ja mitä se merkitsee en ole päässyt. Sen tiedän miltä tuntuu olla isänä sinulle. Paikalla ollessani kuuntelen ja seuraan miten teet asioita, opit asioita, leikit, leikit minun kanssani, nukut, hengität, ”valitat”, toimit eri tilanteissa, millaisia ilmeitä ja eleitä käytät. Asioita on nii paljon ettei kaikki edes tule mieleen. Välistä tuntuu, että pää räjähtää kun miettii mitä touhuat ja sitte siellä näkyy se aito lapsi jolla ei ole mitään hätää ja kaikki on hyvin. Sinä vain toimit omalla tavallasi. Paljon mietin miten minä toimin kanssasi ja onko kyseiset tavat soveliaita. Haluan asettaa rajat sinulle, mutta olla myös joustava. Mielestäni se helpottaa sinun elämääsi. Toivon tätä myös äidiltäsi, mutta veikkaan että hän on se joka asiassa lipsuu enemmän. Samalla haluan tarjota sinulle mahdollisimman paljon kokemuksia, minkä pohjalta teet omia ratkaisuja tulevaisuudessa. Jonkinlaisena esimerkkinä koitan myös olla, mutta äitisi vie tässä ”voiton” minusta. Pääasia on, että saat hyvän mallin elämääsi. Uskon että se kantaa pitkälle. Isänä oleminen ei ole helppoa, mutta paljon kun yrittää antaa siitä myös saakin paljon. Paljon minulla jää näkemättä, koska matkustan pohjoiseen ja palaan sitten aina takaisin. Se ei ole helppo tilanne ja äitisi on aika kovilla poissaollessani. Toivottavasti jaksaa viedä sinua Hop Loppiin ja moneen muuhun aktiviteettiin. Se kuitenkin kantaa hedelmää tulevaisuuteen ja sinun ajatusmaailmaan. Olen kuitenkin onnellinen siitä, että minulla on iha tyttö jolla on paljon annettavaa minulle sekä opettaa minua monella eri tavalla päivittäin. Paljon on huolta sinusta ja sinun merkitys elämässäni on iso. Ehkä se vielä paljastuu enemmän minulle tulevaisuudessa. Kiitos että olet elämässäni mukana. Monesta asiasta ollaan selvitty ja kaikenlaista on ehtinyt tapahtua ja tulee vielä tapahtumaan.
Isi ja tyttöÄitin kääreorttu 😄😄😄😄Vaippa tais kerrankin osua oikeaan päähän. Perusmenoa sinun kanssa.
Jatkan junassa istumista. Rakastan sinua ja ikävä on iso. Kyyneleitä ei ole tullut silmään, koska sain lähteä aamulla omalla ajalla pohjoiseen, kun te vielä nukuitte.
20.10 aloitin isyysloman, mikä korvaa kesän kolarista aiheutuneen isyysloman menetyksen. Kaikkia isyyslomaan kuuluvia päiviä, 54, en saa käytettyä, mutta kesällä ollut sairasloma kuitenkin korvaa edes jollain lailla tätä. Tietty silloin en täysipäiväisesti pystynyt hoitamaan sinua. Puolet ajasta on mennyt ja viimeinen puolisko on alkanut. Kaikkihan huipentuu isänpäivään sekä sinun syntymäpäivään. Syntymäpäivänäsi minä joudun aamulla matkustamaan junalla pohjoiseen. Onneksi aikaa on vielä jäljellä ja äitisi käskyttää minua vain hoitamaan sinua. Me ollaan Lumi touhuttu vaikka ja mitä. Paljon jäänyt tekemättäkin asioita. Hop Lopissa ainakin ollaan käyty ja käydään ainakin kerran vielä ennen kuin lähden pohjoiseen. Perjantaina sinne suunnataan taas ja lisäksi silloin juhlitaan myös sinun syntymäpäivää.
Hop Lopin lempipaikka
Vielä kun äitisi saisi laitettua lisää kuvia nii voisin lisätä tänne, mutta ei hän saa aikaiseksi vaikka olen sitä pyytänyt laittamaan. Mutta pitänee lisätä jälkikäteen kuvia jos minä saan niitä äidiltäsi.
Tästä sinä ainakin olet innostunut jostain ihmeen syystä 😀😀Keinupallo reeniIhmettelyäVeljen goglesitKaiman kanssa Jyväskylässä
Isyysloman alussa käytiin retkeilemässä, olisi pitänyt käydä enemmänkin!! No edes yhden kerran oli hyvä saavutus. Makkara ei ainakaan vielä paistettuna maistunu nii hyvältä kuin isän tai äidin suussa. Paljon jäi tältä retkeltä kotiin, mm kahvi sekä puukko ja pari muutakin juttua. 😆😆 Ehkäpä tästäkin opittiin jotakin.
Tänään istahdin Rovaniemellä junaan klo 09:32 ja odotan hetkeä kun tulet vastaan juna-asemalle. Olet sinäkin odottanut tätä hetkeä, mutta en osaa sanoa kuinka paljon vielä ikävästä ja kaipuusta ymmärrät. Jonkinlainen käsityksen taso on, koska olet kuulemma koko viikon puhunut ”isi tulee tolstaina” ja jne. Eli jonkinlainen ymmärrys ja ennemminki innostus sinulla asiasta on. Tänään aamulla sinua ei tarvinnut edes käskeä, koska toteutit kaikki asiat sujuvasti. Olisipa joka päivä samanlainen, asiat helpottuisivat huomattavasti. Junalla matkustaminen on ihan ok, en saa kaikkia varusteita mukaan mitä haluaisin. Toivottavasti saisi auton itselle ja voisi tuoda sinun tarvikkeita pohjoisesta etelään, Monoja, suksia ja muita tarvikkeita.
Torstai aamun kähinää. ”Isi tulee tänään”
Kyllä minäkin odotan pääseväni etelään. Saan ihmetellä taas kuinka paljon olet kasvanut niin fyysisesti sekä henkisesti. Millaista se eläminen sinun rytmin mukaan oikein on. Mitä haluaisin sinun kanssa tehdä ainakin on käydä Hop Lopissa, kokeilla jotain lajia tai ennemminkin harrastusta, käydä retkellä ulkona ja tietty saada aikaa itselle kun olet päiväkodissa ja liikkua silloin paljon. Yksi tärkeä asian on myös antaa äidillesi omaa aikaa ja rentouttavia hetkiä sinun parista.
RyysymekkolainenTarhan retkellä 🥰Lyylin kanssa saunahommia 😁Lauantai herkkuja, sushia..
Mutta muutama tunti istumista sekä ajan kuluttamista, jonka jälkeen pääsen halimaan ja töhöttään sinun kanssa. En tiedä mikä minua odottaa Jyväskylän asemalla, mutta kaiken saan ottaa sellaisena vastaan mitä sieltä tarjotaan ja kaikkeen mitä saan olen tyytyväinen.